keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Mitä harrastaa koiran kanssa talvella?

Moikka! Minttu kirjoittikin aikaisemmin postauksen Uusista aktiviteeteista sekä tavoitteista. Meiltä toivottiinkin sitten tarkennusta liittyen noihin talviaktiviteetteihin, joten tänään ajattelin sitten kertoa niistä vähän tarkemmin. Ja tosiaan jos joku ihmettelee, miksi olen kirjoittanut viime aikoina näin harvoin, niin en todellakaan ole lopettamassa. Mulla on vaan ollut motivaatio hukassa ja kirjoittelen sitten kun siltä tuntuu, ja siksi onkin kiva kun meitä kirjoittajia on kaksi ;)


Pulkan veto
Pulkkailu tuo hauskaa lisää peruslenkkeilyyn ja se on helppo "työ", jonka koiralle voi tarjota. Itse olen laittanut koiralle sekä vetovaljaat että pannan siten, että pulkka on valjaissa kiinni ja mulla on sitten perushihna pannassa kiinni. Itselläni on ollut käytössä NonStopin Freemotion- valjaat. Noi ei tohon pulkanvetoon ole mitkään parhaimmat, eli sopivat huskyvaljaat tai jotkut muut valjaat aisojen kanssa olisi paremmat. Itse kuitenkin vedätän vaan pieniä painoja (tällä hetkellä 4,5kg) suunnilleen kerran viikossa, joten siitä ei mitään merkittävää haittaa ole.

Opettamisen kannalta Lilla oli todella helppo tapaus. Ensin annoin Lillan haistella pulkan, ja sitten liikutin sitä ja palkkasin Lillaa samaan aikaan. Sen jälkeen aloin vetää pulkkaa oikeassa kädessäni Lillan ollessa vasemmalla puolellani. Lilla tottui pulkkaan todella nopeasti ja pian pystyinkin jo laittamaan pulkan Lillan valjaisiin. Lähdettiinkin siitä suunnilleen suoraan vetämään 2 km reipas kävely, eikä mitään ongelmaa. Herkemmillä koirilla tosin kannattaa panostaa paljon tohon pulkkaan totuttamiseen, ettei siitä vahingossa pääse muodostumaan negatiivista asiaa.




Kelkkailu

Tämä nyt on ihan oma keksimäni nimitys, mutta ideana kuitenkin, että ohjaaja potkuttelee potkukelkalla ja koira saa joko juosta vieressä tai vetää. Tämä on siitä hyvä liikuntamuoto, että koira pystyy vetämään oman kuntonsa mukaan, ja voi sitten halutessaan ravailla kelkan vieressä. Lilla esimerkiksi yleensä vetää ensin, sitten puolessa välissä himmailee ja loppumatkasta jaksaa taas vetää.

Välineinä mulla on ollut ihan perus potkukelkka, juoksuvyö, joustohihna ja nuo aiemmin mainitut vetovaljaat. Hihna pysyisi varmaan ihan hyvin kädessäkin, mutta kivempi käyttää tota vyötä, kun sellainen kerran on. Kicksparkhan olisi tähän käyttötarkoitukseen paljon potkukelkkaa parempi, mutta taitaa jäädä haaveeksi hintansa takia.


Minisukset

Yksi mun tämän talven lempparijutuista on ehdottomasti ollut minisuksilla vedättäminen. Siinä mulla on siis minisukset, sauvat, juoksuvyö sekä joustohihna, joka menee Lillan vetovaljaisiin. Lisäksi mulla on panta, jossa pidän kiinni normihihnaa aina muutoin kuin vedettäessä sekä kuppi, jonka luokse opetin Lillan juoksemaan.

Elikkä; mennään siis aina odottamaan johonkin tiettyyn kohtaan, kun joku muu käy viemässä kupin noin sadan metrin päähän. Sanon Lillalle 'odota', otan normihihnan pois, ja annan käskyn 'vedä'. Sitten viipotetaan vaan kupin luokse, ja juuri ennen kuppia huudan 'seis', jotta sekin sana alkaisi juurtua Lillan päähän. Myöhemmin, kun Lilla oppii 'seis'- käskyn merkityksen, ei tarvita enää kuppia. Silloin huutaisin siis aina vaan tuon 'seis', ja pystyisin silloin palkata koiran ihan vaan kädestä.

-Pinja-

8 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta! Olisi kiva kuulla myös teidän kuulumisia jossain vaiheessa, kun tuntuu ettei teidän menoista tiedä mitään. Miken kuulumisia tulee mukavasti usein niin ihan kuin tämä olisi vain miken blogi. Kiva teksti ja kuva, tykkään näistä sinun postauksista joten toivotaan että motivaatiosi palautuu pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toivotaan että palautuu. Ja juu, koitan seuraavaksi kirjoitella jotain kuulumisten tapaista :)

      Poista
  2. Kiva kuulla teistki pitkäst aikaa. Kesällä olis kiva kuulla kans aktiviteetit mitä teette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voin tehdä sit kesäaktiviteeteista postauksen myös! :)

      Poista
  3. Miten noi teidän valjaat eroaa huskyvaljaista? Ja paljon Lillalla on painoa, tai siis mietin että kuinka paljon se saa noita vetojuttuja tehdä tai jotain...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi meidän valjaat on suunniteltu vetoon, jossa veto tulee ylempää esim. hiihto ja canicross. Huskyvaljaat sen sijaan on suunniteltu nimenomaan valjakkoajoon, jossa painopiste tulee alempaa, kuten pulkan vedossakin. Itse kuitenkin vedätän niin pienillä painoilla, ettei siitä Nonstopin tuote-esittelijän mukaan mitään haittaa ole. Lilla painaa 12,9kg eli on vähän alipainoinen, ja tällä hetkellä se saakin normaalia rasvaisempaa ruokaa. Lillalla on kaksi vapaapäivää viikossa, jolloin ei tapahdu mitään. Minisuksilla mennään korkeintaan kerran viikossa, mutta yleensä kahden viikon välein, kelkalla mennään kerran tai kaksi viikossa ja pulkalla korkeintaan kerran. Loppuina päivinä kuljetaan metsässä vapaana.

      Poista
  4. Luin teidän aikaisempia postauksia ja huomaan selvää kehitystä teidän postauksissa. Kuvien laatukin on pysynyt kokoajan hyvänä. Toivon todella että menestytte tämän blogin kanssa, sillä tässä on sitä jotain ja hyvää potentiaalia ainakin. En valitettavasti pysty liittyä lukijaksi, sillä en omista sähköpostia minkä salasanan muistaisin.

    VastaaPoista