sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Vihdoin meidän ekat kilpailut

Ilmoittauduimme tammikuussa Micken kanssa rally-tokon ALO-luokan kilpailuihin. Nämä olivat meidän ensimmäiset kisat ja kyseinen päivä oli lauantaina 17. helmikuuta. Osaamme kaikki alokasluokan kylttitehtävät ja treeneissä saamme tehtyä virheettömiä suorituksia näillä kylteillä.

Lauantaina heräsimme kuudelta aamulla ja valmistauduimme kisoihin lähtöön. Aamulenkillä yritin ottaa Micken hyvin kuulolle. Kisapaikalla Micke oli aluksi todella energinen ja vähän liian innoissaan uudesta tilanteesta. Vähän haukuttiin sinne tänne, mutta koira rauhoittui nopeasti. Käytiin vähän väliä vääntämässä muutamia rallyliikkeitä meidän vakkari treenikentällä, joka oli nyt vähän "epämuodostunut". 

Kun vuoroon tuli säkäkorkeuden mittaaminen ja sirun tarkastus, Micke oli ihan paniikissa. Koira ei ole tottunut vieraiden ihmisten käsiteltäväksi, eikä se kyllä muutenkaan ole hyvin käsiteltävä. Sirutuskone oli kamala asia, mutta pyysin Micken löysän hihnan kanssa hyppäämään pöydälle ja siinä sirun tarkastus onnistui varsin hyvin. Säkäkorkeuden mittaus olikin jo paljon helpompi juttu.



Me jouduttiin odottelemaan aika pitkään, ennen kun pääsin kiertämään rataa. Radan kyltit olivat seuraavat: Lähtö, Koira eteen, vasemmalta sivulle istu, Istu, maahan, kierrä koiran ympäri, 270° oikeaan, 360° vasempaan, Juosten, Spiraali oikealle, Normaali vauhti, 270° vasempaan, 1,2,3 askelta istu, Käännös oikeaan, 270° vasempaan, Pujottelu edestakas, Maali. 

Koko rata lähti siitä, että odoteliin suljettujen sermien takana vuoroamme päästä radalle. Micke oli todella huonosti kuulolla jo siinä vaiheessa, joka johtui myös väsymyksestä. Suurimmaksi osaksi kuitenkin siitä, ettei olla tehty rallya uusilla paikoilla, vaan aina samalla kentällä. Lähtökyltillä Micke oli jo ihan kujalla ja koko rata meni sen mukaisesti. Askeltehtävä uusittiin ja se meni silti aika huonosti. 

Saatiin kuitenkin 85p radasta. 3p lähti uusimisesta, suurin osa hihnan kiristymisestä ja muutama vielä sitten kontrollin puutteesta. Olen ihan tyytyväinen, sillä ekat kisat tuon hermoheikon koiran kanssa ei olisi kamalasti paremmin edes voinut mennä. Nyt on seuraavat kisat jo tähtäimessä, ilmoittelen niistä sitten vähän myöhemmin. 

Olen todella ylpeä siitä miten Micke käyttäytyi hallialueella, sillä haukkumisia ei tullut juuri yhtään (ainoat haukut alussa kun koirat meni ohi ja Micke ei ollut edes minulla) ja muutenkin koira yritti kumminkin radalla, vaikkakin aika vähäsen. Olisi todennäköisesti pitänyt viedä Micke autoon, sillä yhdessä vaiheessa kun hioimme kylttejä ennen vuoroamme, Micke meni todella hyvin. Kumminkin ihan muutama minuutti ennen meidän rataa, tein koiran kanssa jotain ja se oli jo todella väsynyt. No, nyt on hyvä kokemus takana ja tietää miten voi ensi kerralla toimia paremmin.

Toivottavasti te jaksoitte lukea tätä kisa hössötystä ja kommentoikaa ihmeessä miten teidän kisat on mennyt tai mitä olette muuten tehneet koirienne kanssa? Me ollaan Micken kanssa taas päästy tekemään kivoja lenkkejä ja palailtu canicrossin pariin. Lauantaina kisojen jälkeen käytiin juoksemassa ja ai että Mickellä on ihan kamalat vetohalut. Nyt tuli ekaa kertaa juoksunkin aikana oikeen vauhtimurinaa ja haukkuja kun tsemppasin sitä menemään eteenpäin. 

Aina kun aloitetaan juoksu, Micke on ihan innoissaan. Se odottaa vaan että sanon käskyn ja lähtee pinkomaan täyttä vauhtia eteen. Juostaan tällä hetkellä vaan noin kilometrin matkaa maksimissaan, sillä sen matkan Micke vetää jo ihan täysillä. En tiedä vetäisikö pidempäänkin, mutta ennemmin lopetan aina kun on vielä virtaa ja hauskaa. 

Käytiin myös lauantaina mustissa ja mirrissä ja matkaan lähti hammastahna. Pitää nyt pikkuhiljaa tehdä tuosta hampaiden käsittelystä kiva juttu. Micke antaa jynssätä hampaita jos sormessa ei ole tahnaa, mutta tahnan kanssa ihan eri juttu. No, ehkä muutaman viikon päästä uskaltaa jo alkaa pesemään hampaita kunnolla tahnalla. Siellä kaupassa Micke oli jo paljon rennompi kuin viimeksi ja siellä käveleminen ei ollut enää kamalaa kiskomista joka suuntaan, vaan koira tarjosi seuraamista ja parkkihallissakin otti kontaktia hienosti.



-Minttu-

10 kommenttia:

  1. Vautsi! Tosi kiva kuulla että meni noin hyvin teidän kilpailut. Aika paljon eroa nuihin teidän treenivideoihin, mutta silti mielestäni aika hyvä suoritus kun noin pikaisesti menitte jo kilpailuihin. Ja tosi kiva että micke tykkää vetämisestä, niinhän nuo koirat aika usein tykkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onhan tossa aika isokin ero treeneihin. Ja on kyllä kiva antaa koiran vetäö kun siitä juuri selvästi nauttii! Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Löysin hiljattain bloginne ja hyvältä näyttää. Ulkoasu ei ihan omaa silmää miellytä, vaikka toki hieno sekin. Tekstit sen sijaan ovat todella hyviä ja saatankin jossain vaiheessa miettiä teidän lisäämistä lukulistalleni.

    Minulla on itsellä yksi borderterrieri ja sitten perro. Molemmat narttuja ja meillä vesiksen kanssa harrastuksina rallytoko ja bortsun kanssa aksa ja toko. Isla (espis) on kanssa ihan hurahtanut vetohommiin, vaikka mun kunto ei salli vielä canicrossailua. Mein bortsuneiti Viiman kanssa ollaan kisattu agilitya ja tokossa ollaan vasta alottelijoita. Isla onki se meiän kisatypykkä, ollaan voittajaluokka korkattu tänä talvena.

    Jään ehdottomasti seurailemaan blogianne, varsinkin näin saman rotuisen omistajana. Komea uros on Micke, hieno rotuhan tämä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tekstit miellyttää! Vautsi, te oottekin jo ihan kokeneita kilpailijoita, terkkuja Islalle ja Viimalle!

      Poista
  3. Ihan super hyvin meni teillä! Ensimmäinen kisasuoritus ei varmasti mene kaikilla noinkaan hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se kaikilta suju, vaikka ei tuokaan kummoinen suoritus ollut. Mutta kiitos paljon!

      Poista
  4. Onnea hienosta kisasuorituksesta!

    VastaaPoista
  5. Hyvä kisasuoritus ensimmäisistä kisoista! Onnea Minttu ja Micke!♡ Mukava postaus taas.

    VastaaPoista