sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Kehitystä treeneissä ja talviaktiviteeteissa

Mickellä on nyt ollut lähiaikoina kamalan paljon energiaa. Hyvähän se on, mutta sitä on näin kylmällä säällä vaikea purkaa. Tiistaista lähtien on ollut aamuisin yli -20 astetta pakkasta, mutta onneksi päivällä vaan jotain -10 astetta. Tiistaina huomasi selvästi että Micken tassut meinasi jäätyä ulkona, joten oltiin siellä vaan 45 minuuttia.

Keskiviikkona meillä oli treenit ja ennen treenejä tehtiin ensin 45 minuutin pulkkalenkki + tunnin kävelylenkki. Talutin ensin pulkkaa ja Mickeä erikseen ja kiinnitin pulkan Mickeen vasta muutaman kymmenen metrin päässä kotoa. Koira lähti heti vetämään kauhealla innolla ja lisäsin nopeasti monta kiloa painoa, sillä koira olisi vaan innoissaan halunnut juosta eteenpäin. On kiva huomata että koira nauttii tolleen oikeasti työn tekemisestä ja varsinkin vetämisestä. Nyt sillä oli ihan uutta puhtia mitä en ennen ole nähnyt, sillä se ei väsynyt vaikka vedettiin melkein tunti lähemmäs kymmenellä kilolla.



Treeneissä meillä oli rata, jossa oli 14 kylttiä. Avoimen luokan kylttejä suurin osa, mutta hihnassa vielä mennään. Varmaan siihen asti mennään hihnassa, että ollaan kolmet alokasluokan kisat menty hyväksytysti. Treenit meni tosi hyvin, meidän kanssa oli kaksi narttukoiraa treenaamassa. Micke oli myös hyvin kiinnostunut ohjaajamme kahdesta koiranpennusta, espanjanvesikoiran ja australianpaimenen pennut.

Torstaina Micken tassut jäätyi jo viidessä minuutissa, joten tuo olikin sitten Micken vapaapäivä. Perjantaina menimme koirauimalaan ja ennen sitä saimme tehtyä kahdenkymmenen minuutin metsälenkin ilman että koira olisi osoittanut tassujen jäätymistä. Uimalassa Micke osasi käyttäytyä todella hyvin, ei vetänyt kokoajan joka suuntaan jne. Uimisestahan Micke tykkää todella paljon ja koira ui koko 30 minuutin ajan täysin putkeen kokoajan kummempia taukoja pitämättä.

Lauantaina meillä oli hallivuoro, ja tehtiin alokasluokan rataa. Saatiin heti ekalla yrityksellä tehtyä täysin puhdas rata, ja ei sitten sen enempää tehty rataa lauantaina. Harjoiteltiin avoimen luokan kylttejä, ja oli kiva pitkästä aikaa treenata koira vapaana hallilla. Erityisenä harjoittelun kohteena meillä oli kltti "istu, seiso, kierrä koiran ympäri". Illemmalla saatiin jopa tunnin pituinen lenkki tehtyä, eikä koiran tassut jäätynyt ollenkaan. Ollaan nyt harjoiteltu viikon ajan muutaman päivän välein hammastahnan laittoa, sillä sen laittaminen ei todellakaan onnistuisi noin vain Mickelle. Koira antaa kyllä hinkata hampaitaan ilman tahnaa, mutta ei jos sormessa on hammastahnaa. Edistystä tulee nopeasti ja lauantaina sain jo Micken toisen puolen hampaisiin laitettua tahnan.

Tässä oli nyt tälläinen lyhyt kuulumispostaus, toivottavasti sait meidän arjesta vähän kiinni tämän avulla. Yritän kehitellä jotain erikoisempaa postausta seuraavaksi, ja ideoita saa ehdottomasti antaa.

-Minttu-

4 kommenttia:

  1. Olisi kiva kuulla lillan talvipuuhien lisäksi mitä tekin teette talvisin. Siinä yksi postausidea :)

    VastaaPoista
  2. Mukava postaus taas kerran (: Micke vaikuttaa todella hyvin koulutetulta koiralta���� Tälläinen lahopää kun olen, en keksi mitään postausideaa...Mutta varmastikin keksit taas jotain kivaa luettavaa.
    Kauhean kylmät säät siellä. Toivottavasti ette jäädy kalikoiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Yritetään olla jäätymättä :)

      Poista