perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukalenteri luukku 1 - Koirien toivelista

Ensimmäiseen joulukalenterin luukkuun päätimme tehdä koira-aiheiset toivelistat. Toivelistat eivät ole joulutoivomuksia, vaan ihan muuten vaan haaveillaan kivoista asioista (tai mistä tietää vaikka koiratkin haaveilisi).

Micke

-juoksuvaljaat
Mä olen pitkään halunnut ostaa valjaat, missä ei ole tuota vedonesto ominaisuutta mikä noissa nykyisissä on. On noi siis todellakin hyvät, mutta haluaisin päästä juoksemaan pidempiä lenkkejä, ja silloin koiran olisi mukava juosta jos olisi hyvät valjaat päällä.


-vetolelu
Mickellä on joo vetoleluja, tai on ainakin ollut. Kaikki ne vaan menee aina rikki, tai sitten ei vain ole Micken mielestä kivoja.


-juoksuvyö
Noiden juoksuvaljaiden lisäksi olisi kiva vaan joskus vapauttuu kädet ja juosta koiran kanssa ilman että tarvitsee roikkua hihnan päässä.


-dobopallo
Päästiin vuosi sitten Micken kanssa kokeilemaan yksi dobotunti ja se oli kyllä hauskaa. Nyt aina hallilla Micke innostuu kauheesti noista jättipalloista.

Lilla

-juoksuvyö ja joustohihna
Lillan kanssa tykätään paljon juosta ja juoksuvyö vapauttaisi hyvin kädet. Tämä kohta nyt eroaa muista siten, että jouluksi tuttuni ostivatkin meille juoksuvyön 'joululahjaksi'. Eli se sitten tulee käyttöön joulun jälkeen lahjapaketista.

-treenipatukka
Tähän asti ollaan leikitty muun muassa narupallolla ja frisbeellä ja revitty niillä. Haaveissa olisi kuitenkin vielä kunnon patukka siihen rinnalle. Tosin Lilla nyt palkkautuu ihan hyvin ihan vaan kepillä, joten tämä ostos nyt ei ole ihan ajankohtainen

-tossut
Tarkoitus olisi saada tämän joulun aikana hommattua Lillalle jotkut tossut, kun sillä ei sellaisia vielä ole.

-aktivointimatto
Lillalla on tällä hetkellä kaksi aktivointipeliä, mutta niitä olisi kiva olla enemmän ja erilaisia. Yksi vaihtoehto olisi juurikin aktivointimatto, kun se on aika erilainen mitä nuo kaksi muuta ovat.

-Pinja & Minttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti