lauantai 7. lokakuuta 2017

Uusia taitoja ja treenaamista

Me ollaan nyt Micken kanssa harjoiteltu aika paljon rally-tokon liikkeitä. Viime sunnuntaina oli toinen kerta alokaskurssilla ja meillä sujui todella hyvin. Uusia liikkeitä tuli, ja kaikkia niitä on nyt harjoiteltu. Hihnalenkit alkaa sujumaan kokoajan paremmin ja sen seurauksena koirien ohitukset ovat alkaneet sujumaan myös.

Pinja lähti keskiviikkona ulkomaille ja palaa sieltä vähän vajaa viikon kuluttua. Kirjoitan nyt sen takia toisen postauksen putkeen ja Pinja kirjoittaa sitten kaksi postausta putkeen myös, heti kun hän vain kotiutuu. Huomenna emme pääsekään rally-toko treeneihin, sillä Micke sairastui kennelyskään. Nyt ajattelin kuitenkin kertoa vielä viime viikon treeneistä.


Viime sunnuntaina aloitimme treenit kertailemalla ensimmäisen kerran harjoituksia. Sen jälkeen otimme uuden liikkeen, koira eteen, oikealta sivulle + istu (#22). Tämä ei ollut vaikea liike, sillä Micke alkoi jo osata käskyt "eteen" ja "sivu" todella hyvin. Tässä koiran piti kiertää oikealta ja minun takaa vasemmalle sivulleni. 

Meillä oli alkuun kamala keskittymisongelma ja koiraa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa olla treeneissä. Huomautin siitä sitten joka kerta kun katse harhaili muihin koiriin. Siirryimme myös toiselle puolelle kenttää ja aloin juttelemaan koiralle kokoajan. Kävimme myös yhdessä välissä ulkona ja siitä eteenpäin Micke olikin todella hyvä ja kuunteli hienosti.

Seuraava liike oli käännös oikealle (#3), jossa käännyimme vaan 90 asteen käännöksen oikeaan suuntaan. Se sujui hyvin ja teimme aika vähän toistoja jotta Micken mielenkiinto säilyisi. Teimme myös kylttiä #4 käännös vasempaan, eli koiran suuntaan, joka osottautui hieman vaikeammaksi suunnaksi. Muutaman toiston jälkeen saimme senkin onnistumaan ihan hyvin, joka sitten riitti.

Pidimme tuossa välissä pienen tauon, ja yritin saada Micken mielenkiinnon vielä suuremmaksi juttelemalla sille. Nyt aloimme tekemään kylttejä #7 ja #8, eli täyskäännös oikeaan ja täyskäännös vasempaan. 


Seuraavana tuli kyltit #12 ja #24, eli hitaasti ja seuraaminen 1+2+3. Nämä olikin tämän kerran haastavimmat kyltit, jotka ei meinannut alkuun millään onnistua. Saimme kuitenkin monien toistojen jälkeen yhden onnistuneen yrityksen molemmille kylteille. Micken mielenkiinto nousi kokoajan ja se keskittyi tässä vaiheessa harjoituksia todella hyvin.

Viimeisenä teimme kylttiä #29, istu, maahan. Sitä toistimme varmaan yli kaksikymmentä kertaa ja se oli hyvä lopetus treeneille sillä Micke tykkäsi tästä liikkeestä paljon. Meillä alkoikin nyt pikkuhiljaa sujua maahan meno pelkällä sanalla. Kotonahan se onnistuu sanan avulla, mutta hallilla ei oltu vielä siinä onnistuttu.

Lopussa vähän riehutin Mickeä jotta sillekin jäisi mahdollisimman hyvä fiilis tuosta kerrasta. Tuo kerta oli ehdottomasti paras treenikerta mitä tuolla hallissa on ollut. Toivottavasti ensi kerralla menisi yhtä hyvin. Nameina käytin kanaa ja Micke oli syönyt vain aamuruoan, jolloin herkut maistui paremmin.


Viime viikolla yritettiin ottaa muutamia syyskuvia, mutta ei nämä kamalan onnistuneita ole. Valo oli tuona päivänä todella huono, eikä oikeastaan löydetty edes sopivaa kuvauspaikkaa. Pitää käydä vielä ennen talvea ottamassa muutamia kuvia, missä ei ole lunta.

Pinja kirjoittaa siis ensiviikolla seuraavan postauksen ja vielä toisen sitten putkeen. Micke yrittää parannella yskästä, jotta päästäisi taas treenaamaan ja lenkkeilemään kunnolla. 

Toivottavasti tykkäsit postauksesta ja kommentit ovat aina tervetulleita!

-Minttu-


4 kommenttia: